Hoppa till innehållet

”Designing good life” alkoi hiustenkuivaimesta…

Hiustenkuivain ei ehkä ole arvokkain perintö mitä voisi kuvitella. Mutta vuonna 1959 tapahtui jotain suurta, kun Bertil Joffe lanseerasi siihen asti vain kampaajien käytössä olleen hiustenkuivaajan kuluttajamyyntiin.  Tuotteen, josta tuli huikea menestys 1960-luvulla.

Menestyksen innoittamana Joffe laajensi toimintaansa myös muihin kodin pienlaitteisiin, joita valmistettiin kahdelle sen ajan merkittävimmälle jälleenmyyjälle, Coopille ja Åhlensin tavaratalolle, Ruotsissa. Tuotteet löysivätkin pian tiensä ruotsalaisiin koteihin. 

Seuraava käännekohta oli vuosi 1986, jolloin veljekset Peter ja Thomas Ek tulivat mukaan Joffen toimintaan, ja ostivat yrityksen itselleen.  Alkoi aikakausi joka viitoitti yrityksen tietä pitkälle tulevaisuuteen. Töitä tehtiin neljän tuotemerkin kanssa. Tefal ja Rowenta olivat mukana agentuuri pohjalta ja niiden rinnalle rakennettiin kahta omaa brändiä, Carmenia ja Nordicaa.  

Samaan aikaan Tanskassa

Ole Bødtcher-Hansen A / S (OBH) perustettiin 1985. Yritys aloitti toimintansa myymällä solariumlaitteita. Yritys toimi myös Rowentan ja muutamien muiden pienempien sähköisten pienlaitemerkkien jakelijana Tanskassa. 

OBH ja Nordica yhdistyvät

Vuonna 2002 Ole Bødtcher-Hansen A / S ja Nordica fuusioituivat OBH Nordicaksi. Samassa yhteydessä perustettiin myyntiyhtiöt Suomeen ja Norjaan. Tämä oli osa luonnollista kehitystä, jonka tarkoitus oli vahvistaa yrityksen pohjoismaisuudelle rakentuvaa liikeideaa ja asemaa markkinoilla. Uusi brändi OBH Nordica lanseerattiin kuluttajille vuonna 2003. Yksi tuotemerkki – neljä markkina-aluetta.

Uusi omistaja vuonna 2010

Vuonna 2010 pääomasijoitusyhtiö Triton hankki OBH Nordican omistukseensa. Triton on menestynyt pääomasijoittaja, jonka tavoite on luoda kasvua keskisuurissa yrityksissä, jotka toimivat joko Pohjoismaissa tai Pohjois-Euroopan saksankielisillä alueilla.

Elokuussa 2015 OBH Nordica siirtyy Groupe SEB:in omistukseen

Groupe SEB on maailman johtava pienkodinkoneiden valmistaja, joka toimii 150 maassa ja työllistää noin 26 000 henkilöä.

 

Tuote lisätty ostoskoriin